Suomalainen hiomakivi vie meidät tarinoihin, jotka kertovat Suomen ainutlaatuisesta kallioperästä ja talonpoikaisarjesta.
Talonpojat ovat muodostaneet Suomen väestön enemmistön suurimman osan ajasta historiassamme. Elantomme on riippunut viljellystä maasta sekä polttopuiden käytöstä lämmitykseen ja ruoanlaittoon. Itse asiassa Suomen väestö on ollut pääosin köyhää, ja Ruotsin vallan alla meihin vaikuttivat isäntämaan verotuspäätökset ja sotatoimet sekä ankarien sääolojen arvaamattomuus. Työkaluja ei ollut runsaasti, joten resurssien niukkuuden vuoksi niiden asianmukainen huolto on ollut päivittäinen toimi. Oli elintärkeää pitää viikate toimintakunnossa sadonkorjuuta varten, kirves terävänä polttopuun hankkimista varten ja puukko terävänä, jotta kätevä työkalu olisi aina käsillä päivittäisiin askareisiin.
Joidenkin lähteiden mukaan Wästikivin hiomakivissä oleva fylliittikiven esiintymä löydettiin jo 1600-luvulla. Sitä on käytetty siitä lähtien, ja kivien laatu oli aikoinaan arvostettua myös ulkmoailla kuten Venäjällä, Baltian maissa, Turkissa ja jopa Amerikassa. Tarve on nykyään pienempi, koska työkaluja ei enää teroiteta päivittäin, mutta laatu on edelleen samaa tasoa, ja nyt voimme viedä teroituskivet mukanamme keittiöihin, vaellusretkille ja puutarhanhoitoon.
Ennen kuin teollistuminen vaikutti perinteisiin elämäntapoihin, Längelmäen seudulta peräisin olevia hiomakiviä vietiin jopa Amerikkaan, ja alue työllisti yli 300 ihmistä.
Hiontakivien valmistusmateriaalia kutsutaan fylliitiksi, ja kiven pääasialliset mineraalit ovat kvartsi, maasälpä ja kiille. Kivi on muodostunut hitaasti, minkä ansiosta sen pinta on hienorakeinen ja sillä on hyvät metallinleikkausominaisuudet, mikä tekee siitä erinomaisen hiontaan.
Kuvittele useat jääkaudet, joiden aikana kilometrien paksuiset jääkerrokset ovat kuluttaneet ja kuljettaneet pois muinaisten vuorijonojen sedimenttejä ja pehmeää kalliota. Jäljelle on jäänyt kova ja vanha kallioperä. Osa Suomessa löydetyistä vanhimmista kallioperistä on yli 2 miljardia vuotta vanhoja.
